2015

Dialogi

Onko alkukirkon Piispan opetukset suurempia kuin 12 apostolin? No eivät varmaan, lue itse tämä sivusto: Tutustu Ireneuksen, Hippolytuksen, Kyprianuksen ja Augustinuksen historiaan. Lapsikastetta puoltavat kirkkokunnat tulkitsevat kirkkoisä Tertullianuksen (n. 150–225) noin vuodelta 200 jaa. olevasta kirjoituksesta De baptismo, että lapsikaste on vanha apostolinen tapa. Raamatussa kuitenkaan ei ole yhtään lapsikastetapausta. Kuka aloitti lapsikasteen? Vastaamme siihen katolilaisten arkistojen pohjalta. Olit sitten kirkon pappi tai kuka tahansa, voit hoitaa tämä asian kuntoon. Sivuille tästä Lähteet

Sunday, 25 April 2010

Kuka aloitti lapsikasteen?


100- ja 200-luvuilla Ireneus, Hippolytus, Origenes, Kyprianus Karthagolainen Afrikan paavi joka ehdotti, että lapset tulisi kastaa 250 jaa. Perinteinen aikuiskaste muutettiin lapsikasteeksi. Lapsikasteen vakiinnutti Augustinus (400 jaa), jonka mukaan "kastamattomat lapset joutuvat kadotukseen". Lapsikasteen yhteydessä alettiin korostaa perisynnin poispesemistä. "Kaikki, jotka kuolevat kastamattomina, myös pienet lapset, joutuvat helvettiin kärsimään loppumattomia tuskia Meillä ei ole oikeutta valittaa tätä, koska olemma kaikki pahoja." Hän katsoi, ettei kukaan voinut pelastua ilman kastetta ja kirkon jäseneksi tulemista.  Evankeeliset ovat kuitenkin jatkaneet apostolista tapaa ja kastavat edelleen ainoastaan uskovien kasteella eivätkä ole katolisen piispan oppia omaksuneet.  Jeesus itse esimerkkinä. Johanneksenkin kasteen ottaneet kastettin myöhemmin Herran nimeen. Kristillisen kasteen taustana on Johanneksen kaste ja myöhäisjuutalaisuuden proselyytti- eli käännynnäiskaste. Ne taas olivat saaneet lähtökohtansa Vanhan Testamentin lain puhdistusmääräyksistä (4Moos.19:20; 31:19- 20 ym.). Kristuksen perintönä jäi evankeliumin julistus sekä kaste Herran nimeen, kaste on tarkoitettu Jeesuksen vapaaehtoisille seuraajille. ”..se portti on ahdas ja tie kaita, joka vie elämään ja harvat ovat ne, jotka sen löytävät” (Mt.7:14). Veden pirskottaminen päälle ei siis ole kuin siunausta muistuttava toimitus, joten sitä ei voida pitää Kristuksen kasteena. Käännynnäiskaste on aina upotuskaste. Hätäkasteoppia harjoitetaan Augustinuksen oppien mukaan. Hätäkasteen voi toimittaa kirkon jäsen tai muu kristitty, jos lapsen pelätään kuolevan eikä pappia ole heti saatavissa. Raamattu ei tunne hätäkastetta eikä sitä ole siellä, maapallokin oli litteä kirkon kirouksen uhalla.  Saksalaisen filosofin Immanuel Kantin (1724-1804) mukaan valistuksen päämääränä oli vapauttaa ihmiset henkisen alaikäisyyden tilasta, johon yksilöt olivat joutuneet siksi, että eivät uskaltaneet käyttää omaa järkeään. ("Uskalla tietää", "käytä rohkeasti omaa järkeäsi.") Augustinuksen historiaa ja elämää käsitellään myös suomalaisessa lukiouskonnonopetuksessa, kyse ei ole fiktiivisestä henkilöstä. Valistuksella kyseenalaistettiin kirkkojen opetuksia, tässä tapauksessa pureuduimme raamatun ja kirkon opetuksen eroihin emmehän kannata ateismia. Rahasta, syntien anteeksiannosta ja jäsenhankinnasta kumpuaa usein miten mitä merkillisimpiä harhaopetuksia. Totuus kuitenkin on, että ei ole muuta nimeä kuin Jeesus Kristus, jossa meillä on pelastus ja syntien anteeksiantamus ja yksi apostolinen Pyhä kaste Kristuksen nimeen.

Lapset
Jeesuksen luo tuotiin myös pieniä lapsia, jotta hän koskisi heihin. Tämän nähdessään opetuslapset moittivat tuojia, mutta Jeesus kutsui lapset luokseen ja sanoi: "Sallikaa lasten tulla minun luokseni, älkää estäkö heitä. Heidän kaltaistensa on Jumalan valtakunta.Totisesti: joka ei ota Jumalan valtakuntaa vastaan niin kuin lapsi, hän ei sinne pääse." Luuk 18 [Lapsia tulee kuitenkin siunata!]

Jeesus sanoi opetuslapsilleen: "Jos joku tahtoo seurata?"
"Jos joku tahtoo kulkea minun jäljessäni, hän kieltäköön itsensä, ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua. Sillä se, joka tahtoo pelastaa elämänsä, kadottaa sen, mutta joka elämänsä minun tähteni kadottaa, on sen löytävä. Mitä hyödyttää ihmistä, jos hän voittaa omakseen koko maailman mutta menettää sielunsa? Millä ihminen voi ostaa sielunsa takaisin? Ihmisen Poika on tuleva Isänsä kirkkaudessa enkeliensä kanssa, ja silloin hän maksaa jokaiselle tämän tekojen mukaan." (Mt. 16:24–27)

Perinne ja traditio
Ortodoksit ja evankeeliset kastavat vain upottamalla, koska Kreikan kielessä kaste tarkoittaa upottamista. Kaste on kristillinen toimitus, jossa kastettu liitetään kirkon eli Kristuksen ruumiin jäseneksi. Kreikkalaisessa Uudessa testamentissa käytetään kastamisesta verbiä baptizō, "upottaa", "painaa veden sisään", "pestä", "kastaa", ja kasteesta substantiivia baptisma. Kristillisen kasteen perustana on lähetyskäsky Raamatussa: »Jeesus tuli heidän luokseen ja puhui heille näin: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa. Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti."» (Matteus 28:18–20)  Käännynnäiskaste on eri asia kuin kristillinen kastetraditio.

Arkistomateriaali: 
-Uskontotiede: 324 jaa laspikaste yleistyi vallitsevaksi. Valelukastetta ei kuitenkaan hyväksytä nykyaikana tosikristittyjen ja evankeelisten seurakunnissa.

-Lisätiedot linkeistä, nimet sisältävät linkit. Jos haluat pureutua asiaan, niin katolilaisten arkistoista löytyy koko historia. Kaikkea tietoa emme saa mahdutettua yhdelle sivulle, tästä on hyvä aloittaa tutkiminen.  http://www.newadvent.org/cathen/11306b.htm

Ylioppilaskirjoituksiin kertauskirja, suosittelemme lukemaan muutenkin. n. 25€ Saa myös käytettyjä kopioita muutamalla eurolla yleisistä koulukirjakaupoista.
                                                                                                                                                       
Yhä harvempi Helsingissä syntyneistä lapsista kastetaan evankelisluterilaiseen kirkkoon. Viime vuonna Helsingissä syntyneistä 6 079 vauvasta 3 752 eli vain noin 60 prosenttia liitettiin luterilaiseen kirkkoon.Yleisesti evankeelinen kirkko haluaa peräänkuuluttaa, että kristinusko ei ole vauvojen ja vanhusten oppi vaan on tarkoitettu kaikille. Henkilökohtaisen evankelioinnin vastustaminen tai vähättely tai häpeily on vain osa suomalaista Luterilaista kulttuuria, muualla sinut otetaan hyvinkin avoimesti vastaan.




















Evankeelis -luterilainen kirkko







































Luterilaisuus on protestanttinen kristinuskon  suuntaus, jonka juuret ovat Martti Lutherin opetuksissa ja 1500-luvun uskonpuhdistuksessa. Luterilaisuus on yksi protestanttisuuden viidestä pääsuuntauksesta anglikaanisuuden, metodismin, kalvinismin  ja baptismin  ohella. Luterilaisuus ei muodosta yksittäistä kirkkoa kuten esimerkiksi roomalaiskatolisuus, vaan se koostuu erilaisista alueellisista tai kansallisista kirkoista, kuten Suomen evankelis-luterilainen kirkko. Maailmanlaajuisesti luterilaisia kirkkoja on noin 140, joista 138 kuuluu vuonna 1947 perustettuun Luterilaiseen maailmanliittoon. 2000-luvun alussa maailmassa oli kaikkiaan 65 miljoonaa luterilaista. Luterilaisuus on väkimäärältääni suurimpia protestanttisia suuntauksia. Uskonopillisesti luterilaisuus perustuu perinteisen protestantismin periaatteisiin, joita ovat Raamatun korostaminen yli paavillisen ja kirkollisen vallan, viiden perinteisen katolilaisen sakramentin hylkääminen, ja ajatukseen että ihmisen pelastuminen johtuu yksin armosta ja uskosta, eikä ihmisen tekemisiin maan päällä. Kirkkoon kuuluu monia herätysliikkeitä ja vapaasuuntauksia. Esimerkiksi; helluntailainen voi kuulua kirkkoon ja omaan herätysliikkeeseen yhtäaikaa. Helluntailaiset kastavat Jeesuksen seuraajia aikuisena, apostolisen perinteen ja esikuvan mukaan. Luterilainen kirkko on pitäytynyt lapsikasteessaan, jotkut papit ovat kuitenkin salaa käyneet evankeelisten aikuiskasteella. Nykyisin asenteet ovat muuttuneet eivätkä aikuiskasteella käyneet papit ole joutuneet monastikkaan vastustuksen kohteeksi. Suurimpana kirkon hajoittajana on ollut liberaaliteologia.

Friday, 23 April 2010

Profeetta Kristillisessä kirkossa


Profeetta on ennustaja, julistaja, puhuja, henkilö, joka tietää tai väittää tietävänsä asioita ennalta tai puhuu tai sanoo puhuvunsa jonkun yliluonnollisen entiteetin, esimerkiksi jumalan, puolesta. Profeetta on myös seurakunnan virka, profetoiminen taas yksi armolahjoista. (1. Kor. 12) Profeettoihin suhtaudutaan kriittisesti väärien profeettojen vuoksi, mutta profetoimiseen suhtaudutaan myönteisesti. Erona tavalliseen ennustajaan profeetalla on tavallisesti myös moraalinen  sanoma. Jos kuulijat eivät toteuta profeetan määrittelemää tapainparannusta, entiteetti, jonka sanansaattajana profeetta toimii, tulee tuhoamaan heidät, tai jotakin muuta ikävää tapahtuu. Profeettoja pidetään joskus houkkina, houkkuus (uskonnollinen hulluus) oli mahdollista niin kauan, kun yhteiskunnassa ei ollut järjestelmällistä psyykkisesti sairaiden hoitoa. Houkkuus muistuttaa suuresti mielisairaan käyttäytymistä ja on siksi nykyaikana todella harvinaista.Tunnetuimpana houkkana on esiintynyt Noa, joka rakensi kuivalle maalle suurta kuljetualusta. Kristillisessä ja juutalaisessa  perinteessä tunnetuimpiin profeettoihin kuuluvat Mooses, Jeremia, Jesaja, Samuel, Joona, ja jossain mielessä myös itse Jeesus. Näiden profeettojen aika oli yhteiskunnallisesti ja poliittisesti levotonta. Profeettojen toiminnalle oli tyypillistä kutsumustietoisuus. Profeetaksi ei kukaan ryhtynyt omasta aloitteestaan, vaan profeetat kokivat saaneensa kutsun Jumalalta. Monelle kutsutulle tehtävän vastaanottaminen oli vaikeaa ja moni yritti ensin vastustella. Vanhan testamentin profeetoille profetoiminen on Jumalan armonlahja, se tarkoittaa sitä että he pystyvät tulkitsemaan mitä Jumala heille tahtoo sanoa ja heidän tehtävänsä on viedä tätä sanaa muullekin kansalle. Profeetat kokivat olevansa Jumalan puheen välineitä ja aloittivat puheensa usein lauseella "Näin sanoo herra". Profeetat eivät yleensä itse kirjoittaneet puheitaan muistiin vaan sen tekivät usein heidän oppilaansa. Huomioitavaa: Profeettoihihin ei uskottu edes VT:n aikana tai heitä ei kuunneltu vaan he joutuivat järjestelmällisen vainon kohteeksi.

Thursday, 22 April 2010

Suomen kirkko ja seurakunta

Seurakunta (kreikaksi ἐκκλεσία, ekklesia, verbistä ekkaleo, ”kutsua ulos”) on kristittyjen muodostama yhteisö. Suomessa sanalla seurakunta tarkoitetaan yleensä joko koko kristikuntaa  tai jonkin kristillisen tunnustuskunnan paikallista yksikköä. Puhutaan esimerkiksi islamilaisesta seurakunnasta, evankelisluterilaisesta  seurakunnasta, vapaiden suuntien seurakunnista tai helluntaiseurakunnasta. Sen sijaan tiettyä tunnustuskuntaa tai sen kansallista organisaatiota kutsutaan usein kirkoksi. Kirkko ja seurakunta ovat kuitenkin osin synonyymejä, varsinkin koko kristikunnasta puhuttaessa.


 
Kristillinen seurakunta

Kristillisen seurakunnan toiminnassa keskeisiä ovat kokoukset, joita kutsutaan jumalanpalveluksiksi. Niitä vietetään tavallisesti sunnuntaisin, joka on Kristuksen ylösnousemuksen päivä. Kristinuskon alkuaikoina, jolloin valtaosa kristityistä oli juutalaisia, jumalanpalveluksia vietettiin myös lauantaisin, joka on juutalainen sapatti. Adventtiseurakunnat  noudattavat yhä tätä perinnettä.


Katolilaisuus 

Katolinen kirkko eli roomalaiskatolinen kirkko on kristikunnan suurin kirkko, jonka jäsenmäärä on maailmanlaajuisesti noin 1,12 miljardia. Puolet katolisen kirkon jäsenistä asuu Amerikoissa, heitä on erityisesti Latinalaisessa Amerikassa. Vuonna 2002 katolilaisista 26 prosenttia asui Euroopassa  (etenkin Keski-, Länsi- ja Etelä-Euroopassa), 13 prosenttia Afrikassa  ja 10 prosenttia Aasiassa.Monissa Afrikan  maissa sekä muun muassa Filippiineillä  väestön enemmistö on katolilaisia. Suomessa katolilaisia on lähes 10 000. Erona on, että helluntailaisuuteen liitytään vanhemmalla iällä vapaaehtoisesti ja sinun tulee vakuuttaa, että haluat seurata Vapahtajaamme Kristusta, kun taas katolinen kirkko liittää kaikki perheenjäsenet seurakuntaan, lapset tulevat perintönä kirkolle.

Ortodoksinen kirkko 




Ortodoksisen kirkon juuret ulottuvat itäisen Rooman kristillisyyteen. Itäisen Rooman kristillisyys alkoi kehittyä läntisestä kristillisyydestä eroavaan suuntaan melko pian sen jälkeen, kun kristinuskosta tuli 300-luvulla keisari Konstantinuksen (272–337) aloitteesta Rooman valtakunnan virallinen uskonto. Yhtenäisen kirkon toiminta ei enää ollut käytännössä mahdollista sen jälkeen, kun valtakunta jaettiin hallinnollisesti kahtia Länsi- ja Itä-Rooman. Lännen ja idän välinen ero vain syveni kansainvaellusten ja Länsi-Rooman tuhon (476 jKr.) myötä. Lopullisesti läntinen ja itäinen kirkko erosivat toisistaan vuonna 1054. Virallisena syynä erolle olivat teologiset erimielisyydet, joista merkittävimmäksi on nostettu ns. filioque-riita, eli kiista siitä, lähteekö Pyhä Henki isästä ja pojasta, vai vain isästä. Tosiasiassa kirkkojen erolle oli paljon muitakin poliittisia ja kansallisia syitä, kuten paavin valtapyrkimykset ja kielelliset erot: idässä käytettiin kreikkaa ja lännessä latinaa.   kirkonsivut

Protestanttien ja katolisten kesken on aina ollut erimielisyyksiä, mutta Kristuksen seuraajan tulee keskittyä Kristuksen Jeesuksen seuraamiseen ei opillisiin kiistoihin tai riitoihin. Paavalikaan ei halunnut muuta kuin Julistaa Ristiinaulittua Jeesusta Kristusta. Pelastuksesta päättää ainostaa Hyvä paimenemme.

12 apostolia

Alkukirkon perustajat, Jeesusta seurasi 12 apostolia.

1. Simon,  Pietari
2. Andreas, Pietarin veli
3. Jaakob Sebedeuksen poika joka sai myös nimen Boanerges, ukkosenjylinän poika
4. Johannes, Jaakobin veli, myös Boanergekseksi kutsuttu
5. Filippus
6. Bartolomeus
7. Tuomas
8. Matteus, publikaani
9. Jaakob Alfeuksen poika
10.Taddeus, jota kutsuttiin myös Juudaaksi (Juudas Jaakobin poika) sekä Lebbeukseksi, veli
11. Simon Kananeus, tunnetaan myös nimellä Simon Kiivailija
12. Juudas Iskariot, joka kavalsi Jeesuksen ja joka korvattiin uudella apostolilla, Mattiuksella.


72 Apostolia

Seitsemänkymmentä apostolia ovat ne, jotka Jeesus valitsi Luukkaan evankeliumin mukaan 12 apostolin lisäksi avustamaan heitä saarnaamisessa ja evankeliumin levittämisessä. Myöhemmin 12 apostolia lisäsivät muitakin tähän joukkoon, jotka lähetettiin alkuperäisten 70 apostolin ohessa saarnaamaan evankeliumia. Vaikka siis näiden apostolien lukumäärä ylittää tuon alkuperäisen, Kristuksen valitseman 70 apostolin lukumäärän, siitä huolimatta heihin viitataan puhuttaessa 70 apostolista ja puheessa käytetään termiä 70 apostolia tai yksi 70 apostolista. Luukkaan evankeliumissa asia tulee ilmi (Luuk.10:1-16) Asiasta ei ole täyttä varmuutta, olivatko kaikki 72 apostoleita, heitä voidaan kuitenkin pitää Jeesuksen opetuslapsina ja seuraajina. Kenenkään pelastukseen ei apostoleiden lukumäärällä ole merkitystä. Se tiedetään, että Jeesuksen jälkeen perustettiin seurakuntavirat. Jeesuksen valitsemat apostolit olivat kaikki miehiä ja se , että suuretkin kirkkokunnat olettavat apostolinin viran jatkuvat: piispa tai seurakuntien perustaja nimityksin. Nykyajan liberaaliteologia on muuttanut suuntausta yleisölle mieluisaksi ja se on perustettu miellyttämään kaikkia, Jeesus ei kuitenkaan missään vaiheessa antanut sijaa kompromisseille.



Virat

"Ja Hän antoi muutamat apostoleiksi, toiset profeetoiksi, toiset evankelistoiksi, toiset paimeniksi ja opettajiksi, tehdäkseen pyhät täysin valmiiksi palveluksen työhön, Kristuksen ruumiin rakentamiseen, kunnes me kaikki pääsemme yhteyteen uskossa ja Jumalan Pojan tuntemisessa, täyteen miehuuteen, Kristuksen täyteyden täyden iän määrään, ettemme enää olisi alaikäisiä, jotka ajelehtivat ja joita viskellään kaikissa opintuulissa ja ihmisten arpapelissä ja eksytyksen kavalissa juonissa; vaan että me, totuutta noudattaen rakkaudessa, kaikin tavoin kasvaisimme Häneen, joka on Pää, Kristus, josta koko ruumis, yhteen liitettynä ja koossa pysyen jokaisen jänteensä avulla, kasvaa rakentuakseen rakkaudessa sen Voiman määrän mukaan, mikä kullakin osalla on." Ef.4:11-16